Tyynenmeren rannalla

Olemme nyt tulleet siihen lopputulokseen, että korvakipu johtui tulehduksesta, koska antibiootit vaikuttivat heti niin tehokkaasti. Allergiaa ja hampaiden narskuttelua, eihän sitä koskaan tiedä… Outo lääkäri joka tapauksessa.

Pakko nyt kehua omaa kielitaitoaan. Olen aina ajatellut, että olen surkea englannissa. En osaa puhua sitä enkä ymmäräkään paljon mitään, mitä nyt vähän kielioppia osaan ja tekstiä lukea. Mutta niin sitä aina oppii uutta. Kyllähän puhe ja ymmärtäminen välillä takkuaa ja pahasti, mutta joskus puhetulvan aikana jään hetkeksi ihmettelemään, että mitä hittoa, minäkö se tässä olen selittämässä tätä asiaa! Eihän minun pitänyt osaa puhua ollenkaan! Yhteenvetona: jos vain jatkaisin englannilla puhumista ja puheen tarkkaa kuuntelua, voisin jossain vaiheessa ehkä pitää itseäni hyvänä englannin kielen taitajana.

Sitten taas yksi välihuomautus: miten kaikki onkaan niin suhteellista! Se mikä on kaukana, kiehtoo. Vancouverilaisten lomanviettopaikat ovat yleensä Havaiji, Florida ja Kalifornia. Kun kuuntelen tarinoita lomamatkoista näihin paikkoihin, olen niin kateellinen! Eivätkö nämä ihmiset ymmärrä, miten hienoihin paikkoihin he ovat päässeet? Mutta sitten tulI puhetta Teijan tytön kanssa unelmalomakohteista. “Olen aina halunnut Kreikkaan?” KREIKKAAN? Siis ihan oikeasti Kreikkaanko? Siellä kuulee enemmän suomea kuin kreikkaa.

Olen kuullut monen sanovan, että haluaisi matkustaa Eurooppaan ja kierrellä niitä eksoottisia ja mahtavalta kuulostavia paikkoja. Mutta emmehän me eurooppalaiset osaa arvostaa omaa mannertamme, pitää päästä vielä paljon kauemmaksi, Kauko-itään ainakin. (En nyt ehkä puhu itsestäni, kuukauden reissu ympäri Eurooppaa oli MAHTAVA.)

Eilen vaihdoimme majapaikkaamme Teijan kodista Kaijan luokse. Seura nuorenikin monella vuodella, joten olemme saaneet pelata jalkapalloa, lentopalloa, sisäsählysähläystä ja olen itse saanut istua “kampaajan” tuolilla. Varsinkin Kaijan tytöstä tulee pelottavallakin tavalla mieleen serkkuni Suomesta. En vain voi olla miettimättä, kuinka samantyylisiä he ovat – ulkonäössä jotain samaa ja olemus niin samanlainen! He ovat niin kaukana, mutta silti niin lähellä, koska muistuttavat minua ihmisistä, jotka oikeasti asuvat meitä lähellä.

Mutta niin, eilisestä. Kaija asuu ihan lähellä merta, joten heti ensimmäiseksi lähdimme käymään White Rockin rannalla. Paikallisilla on siellä tapana hypätä mereen monen metrin korkeudesta. Minä en harkinnutkaan hyppäämistä… Kävelimme rannalla, kiertelimme hieman kauppoja ja söimme jätskiä. Ihan niin kuin olisi kesä… Ja kuuma, todella kuuma.

Matkalla rannalle.

En ehkä itse kokeilisi.

Nimensä mukaisesti White Rock.

Takaisin jouduimme kävelemään ihan hirveän jyrkkää katua ylöspäin. Se oli ihan kauheaa! En ymmärrä ollenkaan, miten sellaisia katuja voidaan edes rakentaa. Tai miten yksikään auto pystyy ajamaan sen ylös tai alas aiheuttamatta hirveää kaaosta tai ihmishenkien menettämistä.

Tässä ei nyt näytä miltään, mutta ihan hirveä se oli!

Illasta kävimme ajelemassa ympäri asuinalueita. Ja kuten voitte ymmärtää, täällä monimiljönäärejä on vähän enemmän kuin Suomessa, joten tirkistelimme todellakin jättimäisiä taloja (linnoja) ja mietimme, millaista olisi elää niiden sisällä.

Tänään matkustimme jälleen Vancouverin keskustaan Granville Islandiin. Se oli kyllä ihan mahtava paikka! Se oli ilmeisesti ollut aiemmin epämääräistä teollisuusaluetta, nykyään se on boheemi turistirysäalue valtavien pilvenpiirtäjien ympärillä ja ison valtatien alapuolella. Jotakin viehättävää siinä oli. Ei niin kauniita yksikerroksisia rakennuksia, erilaisia gallerioita ja putiikkeja, joissa myytiin paikallisten taiteilijoiden teoksia ja paljon turisteja ja paikallisia, jotka tappavat aikaansa tällä viehättävällä alueella. Marketti oli tietysti aivan mahtava, ruokavalikoima niin paljon isompi kuin Suomessa ja pieniä ruokakojuja kaikkialla. Olen täällä Kanadassa ihastunut todella paljon pinaattiin, sitä syödään täällä salaatin tapaan ja otinkin lounaaksi pinaattisalaattia mansikoiden kera. Aivan mahtava yhdistelmä!

Granville island - valtatien alapuolella.

Kauppahallista.

Pinaattia ja mansikoita, nam!

Ei tämäkään näytä pahalta.

Iso kuularata.

Sen jälkeen meidän piti viedä Kaijan tyttö baseball-harjoituksiin ja odottaa häntä parin tunnin ajan. Ja mikä onkaan parempi tapa kuin mennä Ikeaan! Jag kände mig lika en svens flicka, anteeksi nyt paljastin surkeat ruotsin kielen taitoni. Se taito on valitettavasti unohtunut jonnekin ylioppilaskirjoituksiin.

Mitäs sitten. Good morning Finland, good night Canada.