Amerikkalainen unelma: Inhottava lääkärisetä ja kuinka minä taas oivalsin jotain uutta

Nyt minun täytyy kyllä vuodattaa tuntojani ja paljonkin! Puhun nyt eilisestä. Heräsin aamulla siihen, että korvakipu oli todella kova ja lähdimmekin heti lääkäriin. Meidät ohjattiin pieneen huoneeseen, ja pian lääkäri, vanhempi mieshenkilö, saapui paikalle. Hän kysyi heti, mikä on ongelmana, mutta en ihan yhtä nopeasti osannut vastata, joten Teija selitti asian nopeasti lääkärille. Sitten hän otti korvalampun esille ja katsoi toiseen korvaan, se oli okei niin kuin ajattelinkin. Sitten toinen korva. Toistan vielä, että se oli todella kipeä ja pelkäsin, että korvaan katsominen sattuu niin paljon että alan itkeä. Lääkäri yritti katsoa korvaan, mutta automaattisesti ja vaistomaisesti toki käänsin päätäni pois päin. En tietenkään siinä ehtinyt sanoa, että vähän pelottaa, kun se korva on tosiaankin niin kipeä. No siitä onneksi selvittiin ja seuraavana oli kurkun vuoro. En myöskään tykkää, jos suuhun työnnetään jotain vaan haluan avata suun rauhassa ja jos ei näy mitään, silloin toki suostun siihen, että käytetään sitä pikku härveliä, jolla saa kielen alaspäin. Lääkäri tökkäsi tietenkin heti tämän härvelin (hävettää, en keksi nyt suomenkielistä sanaa) ja aloin heti kakoa. Sen jälkeen hän käänsi selkänsä minulle ja kysyi :“How old is she?”

Ja rakkaat lukijat, tässä oli se asia, joka muutti taas ihan kaiken.

Sen jälkeen lääkäri ei katsonut minua kertaakaan silmiin ja istui tuolissa sillä tavalla, että hän katsoi Teijaan ja äitiin. Vastasimme varmasti kaikki yhtä aikaa ikämme ja sen jälkeen lääkäri alkoi selittää, ei siis kertaakaan katsonut minuun. Olin itse aivan hämilläni koko tilanteesta ja hiemän hädissäänkin. En saanut selvää, mitä lääkäri puhui, mutta sitten äitini sanoi, että en tiedä, kun hän ei enää asu kotona. (Huom! Vancouverissa nuoret asuvat kotona opiskelunkin aikana, koska vuokrat ovat niin älyttömän korkeita.) Välillä kuulin keskustelussa sanat kissa ja sitten lääkäri välillä osoitteli äitini silmäpusseja. Se oli niin absurdia! Lääkärillä oli niin kiire, että Teijalla ei ollut mitään mahdollisuutta kääntää puhetta ja äitini taas oli tilanteen tasalla, hoitaja kun on. Minä olin siis täysin ulkopuolinen.

Lähdimme lääkäristä ja olin jotenkin ihan tyrmistynyt. Puuskahdin vain autossa, että olipa aivan hirveä ja inhottava lääkäri! Äitini totesi, että ei hänen mielestään, oli kyllä ihan asiallinen. Sitten äitini totesi, että päivystyksessä lääkärillä on niin hirveä kiire, että he tosiaankin tekevät diagnoosin muutamassa minuutissa.

Purimme vähän tilannetta auki ja aloin pikku hiljaa ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Törmäsin tilanteeseen, jonka joka ikisen sosiaali-, terveys- ja opetusalalla olevan ihmisen pitäisi kokea. Olin tilanteessa, jossa minua ei oltu kuultu millään tavalla.

Kysymys “How old is she?” oli melko ratkaiseva. Hän ei kysynyt, että how old are you.

Lääkäri oli siis vetänyt hätäpäissään omat johtopäätöksensä. En osannut vastata hänen ensimmäiseen kommenttiinsa – en osaa englantia yhtään. Tutkimuksen teko oli vaikeaa, koska näytin pelkäävän – olen kai siis lapsi tai vähä-älyinen tai jotain. (Lääkäri, joka ei tiedä, että ihan selväjärkinen ihminenkin voi pelätä tutkimuksia, mielenkiintoista.) Nämä päätelmät tehtyään hän ajatteli, että mina olin vain se potilas ja tilanteestani keskustellaan äidin ja tulkkina toimivan sukulaisen kanssa. Voin vain toivoa, että tämä lääkäri ei ole koskaan toiminut psyykkisten sairauksien puolella.

Olihan se vähän kummallista nähdä äidin vastaavan kysymyksiin, kun itse on naimisissa, luokanopettajaopiskelija, huolehtinut gluteenittomasta ruokavaliostaan yläkoulusta lähtien ja muutenkin kai nyt jotenkin tietyllä tavalla aikuinen ihminen.

Tämä oli toki oma tulkintasi tilanteesta ja tiedän, että tunnekuohun aikana sitä vielä suurentelee asioita ja näkee ne vinksahtaneesta näkökulmasta. Täytyy myös muistaa, että en ole joutunut Suomessa kunnalliseen päivystykseen ties milloin, en siis edes muista edellistä tapausta. Minulla ei ole hajuakaan, millainen kaaos se voi olla. Nyt parin vuoden ajan olen nauttinut YTHS:n mielestäni suhteellisen hyvistä palveluista. Vaikka jonotusaika onkin ollut välillä pitkä, ovat terkkarit ja lääkärit olleet todella mukavia ja jaksaneet kuunnella kiireen keskellä. Ja tässä tilanteessa toki vaikutti se, että tilanne piti hoitaa englannin kielellä.

Oli niin tai näin, tilanne millainen tahansa, tunnekokemukseni oli kuitenkin aito eikä sitä voi kiistää. Ja mieleni sopukoista putkahti heti mieleen eräs lastesuojelua käsittelevä kirja, jonka luin erkan tenttiä varten. Siellä oli laajoja tutkimuksia ja artikkeleita siitä, että lastensuojelun asiakkaat hyvin harvoin tulevat kuulluksi. Kaikkein vähiten kuullaan lasta, ja tämä on toki ristiriidassa lastensuojelun tavoitteiden kanssa.

Haluaisin lukea sen artikkelin uudestaan.

Ja jos tätä joku meidän OKL:stä sattuu lukemaan, toivon hartaasti, että joskus koette tämän äärimmäisen inhottavan tilanteen. Itseäni se jysäytti ja todella kovaa.

Minkä ikäinen sinä olet? Niin pieni vivahde kielenkäytössä, mutta sen merkitys voi paisua uskomattomiin mittoihin. Ei ole samantekevää, millä tavalla me kohtaamme toisia ihmisiä.

Päivä menikin laiskotellessa. Ai niin! SE DIAGNOOSI. Olin unohtaa.

Ei ollut tulehdusta, vähän toinen korva punotti. Syitä korvakipuun on kaksi: allerginen reaktio tai leuka. Saatan reagoida tälle uudelle mantereelle monellakin tapaa, poskionteloni ovat tukossa, mutta kipu heijastuu jostain syystä korvaan. Asiaan voi vaikuttaa myös se, jos narskuttelen öisin hampaitani. (Siksi äitini vastasi, että ei tiedä, koska ei asu samassa talossa.) Ongelma ei ole korvakäytävässä, vaan jossain leuan ja poskiontelon tienoilla.

Sain kuitenkin antibiootit ja allegialääkkeitä en ottanut, nehän on kuitenkin itselläni mukana.

Niin se laiskottelu. Täällä on nyt KESÄ! Makasin patjalla uima-altaassa ja otin aurinkoa. Luin Stieg Larssonia eteenpäin. Tutkimme yhdessä Teijan kanssa maailmakarttaa: missä te asutte missä käytte lomalla minne olisi kiva mennä mistä me olemme kotoisin keitä me oikein olemme. Ehkä siksi juuri rakastan karttoja: niillä on paljon suurempi merkitys kuin vain se, että missä on mikäkin kaupunki ja missä on vuoristoa.

Illasta menimme Teijan hyvän ystävän luokse kylään. Siellä oli paljon porukkaa ja todella paljon hyvää ruokaa! Illalla taas jälleen tajusin, että kanadalaiset eivät ole olleet pitkän aikaa vielä kanadalaisia. Oli ranskalaista alkuperää, Pohjois-Irlannin ja Pohjois-Englannin sekoitusta, Ukrainan ja Saksan sekoitusta… Puhe kääntyi toki nopeasti siihen, millaista Suomessa on ja miten se eroaa Kanadasta.

Tämä päivä on ollut mahtava ja voin sanoa, että pärjäsin koko päivän yhdellä Buranalla! Nyt ei enää oikeastaan satu paljon ollenkaan. J Kummat vaikuttavat, antibiootit vai allergialääkkeet, en tiedä.

Tämän päivän kuvailemiseen tarvittaisiin taas niitä kuvia, joita en saa siirrettyä kameralta koneelle. Menimme isolla porukalla erään järven rannalla, ja tutustuimme vesiurheiluun kanadalaiseen tyyliin. Ei hajuakaan, mikä sen vempeleen nimi on suomeksi, mutta makasimme ympyränmuotoisella kumihärdellillä ja pidimme kahvoista kiinni samanaikaisesti kun vene veti meitä perässä. Ensimmäinen yritys päättyi vesimolkahdukseen ja nauruun, toisella kerralla osasimme siirtää painoa sen verran taaksepäin, ettei kumihärdellin etuosa uponnut ja heittänyt meitä uppeluksiin.