Kotia kohti

Vielä ennen kotimatkaa saimme tutustua kanadalaiseen baseball-kulttuuriin. Kaijan tyttö pelasi baseballia, joten pääsimme seuraamaan hänen peliään. En ymmärrä suomalaisesta pesäpallosta paljoakaan, saatika sitten baseballistakaan. Kyselinkin koko ajan Sampolta, että mitä nyt tapahtuu miksi toi teki noin miksi toi hylättiin. Sen kuitenkin ymmärsin, että suomalainen pesäpallo on paljon nopeatempoisempaa ja se keskittyy enemmänkin ulkokentälle ja pesien läheisyyteen. Baseballissa pallo taasen syötetään niin kaukaa, että saattoi välillä kestää montakin pitkää minuuttia, ennen kuin kukaan osui palloon ja lähti juoksemaan. Tylsäähän se oli. Itseltäni ainakin katosi mielenkiinto, ja sitten kun jotain tapahtui, tarkkaavaisuuteni oli tietenkin jossain ihan muualla kuin itse pelissä. Teijan tyttö tosin totesi, että peli on yleensä vauhdikkaampaa, jos sitä pelaavat aikuiset.

Ja sitten olikin aika lähteä kotimatkalle! Vancouverin koneessa katsoimme äitin kanssa elokuvan The Vow. Ihanan romanttiasta näin paluumatkalle. Suomen koneessa aloin kärsiä levottomuudesta. En olisi enää jaksanut ollenkaan odottaa, että pääsen kotiin omaan sänkyyn. Vuorokausirytmit alkoivat olla jo ihan sekaisin. Saavuimme Helsinki-Vantaalle yhdeksän aikaan illalla, ja linja-auto Jyväskylään lähti yhdentoista maissa. Tein taas hieman tieteellistä tutkimusta siitä, miten linja-autossa pystyy nukkumaan parhaiten. Tutkimukseni jäivät tosin siltä osin hieman kesken.

Vancouverin lentokentältä.

Kolmen maissa aamuyöstä saavuimme Jyväskylään, ja ensimmäinen ajatukseni oli, että onpa täällä ihan hiton kylmää.

Ja se toinen ajatus, että olipa kiva tulla kotiin.